Viime viikolla olikin paljon kaikkea ohjelmaa, joista kirjottelen tänään mahdollisimman monta aihetta ja ajastelen niitä sit tasasesti koko viikolle =) Tulossa ainakin ekasta työpäivästäni, ostoksia mitä tein viime viikolla ja laivamatkasta!

Nyt kuitenkin palaillaan viime viikon keskiviikon tunnelmiin, kun olin bodymind:ssa =) Eli aluks voisin pikasesti selittää et bodymind on yritys, jossa työskentelevät fysioterapeutit. Lisäks he ovat käyneet yrityksen perustajan teettämän lisäkurssin eli he ovat erikoistuneet ihmisen fyysisten vaivojen lisäksi myös henkisiin ongelmiin, jotka yleensä kulkevat käsikkäin ihmisen loukatessa itsensä. Bodymind on siis psykofyysistä fysioterapiaa, jossa asiakkaaseen keskitytään kokonaisuutena. Hoitajia on yrityksen perustaja ja hänen lisäksi kolme muuta hoitajaa. Ja he ovat kaikki erikoistuneet johonkin esim. traumoihin, kipuun, syömishäiriöihin, unettomuuteen jne.

Bodymind sijaitsee Tampereella ja se on yksityinen hoitolaitos, mutta itse sain sinne lähetteen TAYS:sta, koska polvivammani aiheutti niin suuria "henkisiä ongelmia" kuten masennusta ja paniikkihäiriöitä. Mulla on 15 hoitokertaa kaiken kaikkiaan (nyt oon käynyt noin puolet) ja omaksi osuudeksi jää muistaakseni 7e/kerta. Kun ilman lähetettä yksi hoitokerta maksaisi noin 60 euroa. 

Mua hoitaa Päivi Koskimäki, joka on erikoistunut kipupotilaiden hoitoon. Ja hän on todella taitava työssään! Bodymindissa siis "jumpataan" samaan tapaan kuin tavallisessa fysioterapiassa, mutta siinä keskitytään hyvin tarkasti kokoajan asiakkaan tuntemuksiin hoidon aikana. Sekä esim. hengitykseen ja välillä mua on vaan hierottu yhden hoitokerran aikana. Suosittelen ehdottomasti kaikille joilla on mahdollisuus ja tarve mennä elämän vastoinkäymisten kohdatessa! Tarkempia tietoja voi käydä lukemassa osoitteessa:  http://www.bodymind.fi/

Mutta viime keskiviikkona oli tosiaan oma hoitokertani ja olin vähän huolissani polveni tilanteesta. Koska olin ahkerasti viikon aikana (käyn siis sielä kerran viikossa) venytellyt jalkaani ja tuntui ettei polvi silti suoristunut yhtään. Ja toinen ongelmani viime viikolla oli ahdistavat unet, yleensä unet sijoittuvat sairaalaan, missä kaikki menee pieleen esim. mulle tehdään polvileikkaus enkä nukahdakkaan leikkauksen aikana vaan nään kokoajan kun polveani leikataan. 

Myös Päivi oli huolissaan huonosti nukkumisestani, koska tuollaiset asiat yleensä vaikuttavat myös polven paranemiseen. Aluksi keskustelimme siis paljon tästä asiasta (aina jokaisen hoitokerran alussa käydään kuulumiseni läpi). Sitten Päivi hieroi polven aluetta ja venytteli sitä ollessani selällään. Osallistuin myös itse venyttelyyn. Sitten vielä samaa kyljellään, missä ihmettelin kun polvea ei kiristellyt ollenkaan mistään. Lopuksi vielä kävelyharjoituksia, jotka meni paremmin kuin koskaan aikasemmin! Eli polvi taipui paremmin kuin koskaan aiemmin kävellessä, jonka vuoksi kävely muistutti hyvin paljon oikeaa kävelyä. Yleensä vasen polveni ei siis taivu ollenkaan kävellessä, vaan se tulee vaan suorana mukana. Joudun hirveästi kiinnittämään huomioo, että polvi liikkuu. Hoidon jälkeen oli siis taas hyvä mieli kun pelkoni siitä ettei polvi venytyksistäni huolimatta taipunutkaan osoittautui vääräks! Tässä kohtaa vois kertoa et multa ei löydy yhtään pitkäjänteisyyttä, minkä takia koko polven kuntoutus on ollu aika rankkaa, koska haluaisin et kaikki korjaantuu heti. Tämän vuoks päivi epäili että olin venytellyt polveani liian "ankarasti" eikä se sen takia edistynyt. Hups.

Ja seuraavana päivänä otin muutaman hölkkä askeleen ensimmäistä kertaa yli seitsemään kuukauteen! Oli aika hieno fiilis! Ja tää tuli ihan puskista, kun riehuin poikaystäväni kanssa ja sit vaan huomasin hölkkääväni :D 

Se bodymind:sta =) Huomiseks yritän ajastaa ensimmäisestä työpäivästäni! Tsau siihen asti :D Ja hyvää itsenäisyyspäivää!!